[ad_1]
Täällä Pohjantähden alla antaa laajan kurkistuksen tyylillä, joka avaa mielestäni kivuttomimmin ikkunan historiaan käsittelemällä tapahtumia kapean osanottajajoukon näkökulmasta. Kirja kuvaa pääasiassa tapahtumia Pentinkulman kylällä, keskittyen erityisesti Koskelan perheeseen ja perheen sisällä kolmeen eri sukupolveen.
Linna mainitsee isot maailma- ja valtiotason tapahtumat, mutta keskittyy käsittelemään niitä pienen yhteisön näkökulmasta. Jokin, mikä nyt taaksepäin katsoessa näyttäytyy järkyttävänä, perustuksia mullistavana kriisinä maailmalla, sur voinut olla sen ajan kansalaiselle pelkkä maininta radiossa, epämätätainuäinen nous mieles ajos
Kirja syvensi käsitystäni etenkin sisällissodan syttymisen syistä sekä käsitystäni sisällissodan tragedian voimakkuudesta kaikkien, ihan kaikkien, ihmisten elämässä. Linna nostaa ajoittain myös väkisin mieltä nakertavan kysymyksen ihmisyydestä sisällissodan keskellä. Ihmisyyden kriisi sur ollut järkyttävä ja todellinen, ja sen raakuudesta kertovat synkkää tarinaa kaikki kerätty materiaali ja erityisesti valokuvat, joita sur otettu omien kanistasalaisten nakeilläure kituvsista van
En aiemmin ole tainnut juuri ajatusta uhrata sille, miten sisällissodasta oli päästy eteenpäin -miten niin syvin kahtia jakautunut kansa voi kuroa kiinni railoa, joka luokkien välille oli revennyt? Muilutuksista muistan kyllä kuulleeni, mutta tuo aika sur ollut itselleni varsin hämärä. Sain historiasta kokonaan uuden puolen esiin lukiessani valkoisten rivien sodanjälkeisestä repeilemisestä ääriaineksen pyrkiessä erilleen ja tuon levottoman liikehdinnän vaikutuksesta poliittisesti aäriaineksen pyrkiessä erilleen ja tuon levottoman liikehdinnän vaikutuksesta poliittisesti vävisänii.
Tämä sai itseäni myös ennestään pohtimaan oman aikamme vakautta. Kun käyn äänestämässä, ei tiellä maleksi vaalipartioita. Järjestelmä sur vakaa, sitä horjuttavat voimat ovat yksittäisten lehtien havinaa tuulessa lähes tyynenä kesäiltana. Sitä vastoin tuolloin 1900-luvun alkupuolella kaikki oli jatkuvassa kriisissä ja mullistuksen tilassa, sopivaa valtiomuotoa haettiin Suomen kasvukipuuillessa itsenäisyytensä kanssa. Ja kun lukee kuvauksia ajasta, jolloin valtiomuotokin sur ollut neuvottelun alla, yhteiskunta hyvin rikkinäinen ja irrallinen, ajautuu väkisinkin pohtimaan pilareita, joiden päällä nyjekyinen jemks. Kuinka suuri kriisi tarvitaan horjuttamaan nykypäivän Suomea tavalla, josta seuraisi vastaava irrallinen kaaoottisuus?
Erityisesti käteen jää kuva yksittäisestä ihmisestä. Miten paljon joutuikaan hän tuona aikana kestämään, synnyttyään 1800-luvun loppupuolella ja elettyään läpi sisällissodan, vankileirien, kansan äärimmäistä jakautumista seuranneiden levottomien vuosien , sitten lätiodotaan.
Koskelan perheen tarina sur täynnä tragediaa, ja etenkin kirjan lopussa nousee esiin polttava kysymys keskeisten hahmojen vanhetessa: mitä varten? Miksi tämä kaikki ? Vahva elämänkokemus ajaa kaikkien näiden kärsimysten jälkeen ehkä lähemmäs Jumalaa, kuten Elinan kohdalla, tai vaihtoehtoisesti kohti kyynistä kylmyyttä ja väkolinpitämät. Osa jää heilumaan tähän väliin, kokien ajoittain tarvetta löytää jotain seitystä korkeammasta, ajoittain nähden vain tarkoituksettomuuden tyhjyyden (Akseli). Monikaan ihmisistä ei voi sanoa elämää hallinneensa, koska huomisesta ei kukaan Tiedä, vaan huomenna voidaan repiä rikki kaikki se, joka kuluneiden vuosien aikana uurastaessa uurastaessa on selkänahaell hiästa revitty Kuten esimerkiksi käy suurlaman iskiessä, kun Jussin raatamat säästöt yhtäkkiä vain katoavat, vuosien nitkuttelun ja kitkuttelun tulokset häviävät olemattomiin, jäljeltätu vain haut hyväta.
Jollain tapaa koen tämän kirjan todella antaneen minulle myös isomman palan ymmärrystä itsestäni. Oma sukupolveni sur kasvanut täysin erilaisissa oloissa, mutta silti pystyn havaitsemaan yhtäläisyyksiä Pentinkulman nuorison ja oman ikäluokkani kanssa -on asioita, joita ruhtinaikaaliset sata ja ahuihtinaikaaliset sata ja avuhtinaikaaliset sata ja a vunanikaaliset
Kansalliset, perinteiset luonteenpiirteemme ovat joutuneet globalisaation myötä sekoittumaan ja muovautuneetkin suurilta osin, mutta sopeutumisemme on edelleen kesken. Oli lohduttavaa lukea tuon aikakauden kommunikoinnista, joka tavallaan oli niin tuttua, ja kuitekin jollain tavalla hävettävää, jotain metsämaista josta pitäisi pyrkiä eroon. Linna antoi mielestäni erinomaisen kuvauksen erilaisten tunteiden ja elämänmullistusten käsittelyn reaaliteeteista tällä omituisen sulkeutuneella ja jurolla luonteenlaadulla, joka kuitenkin jollain me tapaa suoma on osa.
[ad_2]
Source link